Etusivu » Pekka Lahtinen

TEAM LAHTINEN | PEKKA LAHTINEN

Olen toiminut välitysalalla jo yli 30 vuotta. Urani aloitin alkuvuonna 1990 pahimpaan lama-aikaan, joten olen nähnyt asuntomarkkinoilla niin ylä- kuin alamäetkin. Uskon, että ratkaisu tuloksekkaaseen kauppaan löytyy jokaisessa markkintatilanteessa hyvällä suunnittelulla ja osaamisella.

Vuonna 2013 perustin Pekka Lahtinen LKV:n, sillä minulla oli jo olemassa hyvät kontaktit ja halusin vaikuttaa siihen, että asiakkaan asiat voidaan hoitaa parhaalla mahdollisella tavalla. Perustamiseen vaikutti sekin, että poikani osoitti kiinnostusta kiinteistönvälitysalaa kohtaan ja yritykselle oli tiedossa jatkaja. Nyt sekä poikani että tyttäreni ovat toiminnassa mukana.

Erikoisosaamisena on uudiskohteet sekä tonttikaupat. Autan pieniä ja keskisuuria rakentajia aina tontin hankinnasta kohteiden myyntiin. Tonttiasiat ovat lähellä sydäntäni ja autan asiakasta aina löytämään itselleen parhaimman mahdollisen ratkaisun.

Mikäli voin olla avuksi juuri sinulle, otathan yhteyttä!

Pekka Lahtinen
toimitusjohtaja, uudiskohteet, tontit, kiinteistöt, asunnot
p. 0400 606 730
pekka.lahtinen@lahtinenlkv.fi

 

#suurellasydämellä #teamlahtinen

peksu_omasivu_1600

    Voit lähettää tästä viestin minulle




    » tietosuojalauseke

    Esimerkkejä kohteista, jotka ovat löytäneet kauttani uudet omistajat

    Haukilahti | Rantakuja | Rivitalo yht. 310 m²

    Mankkaa | Vehkamäentie | Omakotitalo 126 m²

    Mankkaa | Porttikuja | Omakotitalo 131,5 m²

    Mankkaa | Mankkaanpuro | Paritalo 114 m²

    Pohjois-Tapiola | Koivunkanto | Paritalo 111 m²

    Kuusisaari | Kuusiniementie | Omakotitalo 261 m²

    Mankkaa | Klovinrinne | Paritalo 147,5 m²

    Finnsinmäki | Vanha Finnsintie | Tontti 1,49 ha

    Tontunmäki | Tontunmäentie | Tontti 545 m²

    Haukilahti | Hauenkalliontie 4 | Kerrostalo 65 m²

    Pohjois-Tapiola | Koivunkanto | Paritalo 111 m²

    Mankkaa | Seilimäki | Rivitalo 95 m²

    Westend | Santaholmankuja | Rivitalo 58,5 m²

    Tontunmäki | Tontunmäentie | Omakotitalo 148,5 m²

    Pohjois-Tapiola | Terijoentie | Tontti 979 m²

    Pohjois-Tapiola | Riippakoivunkuja | Tontti 975 m²

    Tontunmäki | Tontunmäentie | Paritalo 116 m²

    Pohjois-Tapiola | Kivennavantie | Tontti 1557 m²

    Pohjois-Tapiola | Lehti 4 | Kaksi laadukasta omakotitaloa

    Tontunmäki | Asunto Oy Espoon Tontunmäentie 36 | 11 asunnon pari- ja erillistaloyhtiö

    Tontunmäki | Haltijatontuntie 3 | Yksi omakoti- ja paritalo

    Olari | Keskiyöntie | Tontti 1548 m²

    Kuusisaari | Kuusiniementie | Erillistalo 210 m²

    Tontunmäki | Tontunmäentie | Rivitalo 103 m²

    Pohjois-Tapiola | Koivunkonkelo | Tontti 610 m²

    Painiitty | Heikunankuja | Rivitalo 110 m²

    Meilahti | Pihlajatie 46 | Kerrostalo 35,5 m²

    Pohjois-Tapiola | Asunto Oy Espoon Koivukepinkoto | Kolmen erillistalon yhtiö

    Mankkaa | Vanhan-Mankkaan tie | Paritalo 164 m²

    Kauniainen | Bredantie | Erillistalo yht. 338 m²

    Ohituskaistalle? Liity postituslistallemme!

    Kun liityt postituslistallemme, kuulet ensimmäisten joukossa uusista kohteistamme.

    TIMANTTINEN TIIMIMME

    pekkalahtinenlkv_pekka_lahtinen1_600x600

    Pekka Lahtinen

    toimitusjohtaja, tontit,
    uudiskohteet, kiinteistöt, asunnot
    0400 606 730
    pekka.lahtinen@lahtinenlkv.fi

    pekkalahtinenlkv_roope_lahtinen_600x600

    Roope Lahtinen

    myyntiedustaja, KiAT,
    tontti- ja uudiskohdekoordinaattori
    040 777 9377
    roope.lahtinen@lahtinenlkv.fi

    pekkalahtinenlkv_jessica_perttunen1_600x600

    Jessica Perttunen

    kiinteistönvälittäjä, LKV,
    LVV, markkinointi
    040 7755 470
    jessica.perttunen@lahtinenlkv.fi

    pekkalahtinenlkv_kiira_lahtinen1_600x600

    Kiira Lahtinen

    kiinteistönvälittäjä, LKV,
    LVV, KiAT

    (vanhempainvapaalla)